St John’s of Flattingtown

Suomalaiset muoti-ilmiöt 2010-luvulla

Uskokaa tai älkää, muoti saavuttaa myös meidän takapajulan Suomen aina loppuviimein. Uusimmat jutut ei todellakaan ole meillä ensimmäisenä, tyydytte siihen, että muu maailma testailee juttuja ja tuotteita meidän puoletamme, ja kun aika on kypsä, lähdemme juttuun mukaan, kun se olisi itsestäänselvyys. Toisaalta aika nerokas markkinointistrategia, etenkin kauppiaan silmin.

Uudet tyylit

Muoti on historiaa, joka toistaa itseään. Uusiakin villityksiä on rantautunut, ehkäpä jopa jäädäkseen. Yksi näistä tyyleistä on pin-up tyyli, johon kuuluu tänä päivänä muhkeat mekot, erityisesti isot hameenhelmat, usein tyyli voi olla värikäs, ja kengätkin tyyliin sopivat, ei kuitenkaan hirmuisen korkeat. 2010- luvulla pin-up tyttö ei ole enää se vähäpukeinen nainen, jota näkee kalenterien kuvissa. Ennen vanhaanhan pin-up tytön kuva laitettiin nastoilla kiinni seinään, josta itseasiassa nimi pin-up tulee. Nykyisin pin-up tyyli on aika hienostunutta, ja hyvin naisellista. Aina parempi, jos naisella on kurveja, jota tuodaan esiin pin-up vaatteilla. Ehkä tämä tyylisuuntaus on pieni vastalause laihuuden ihannoimalle maailmalle, mikä itseasiassa on hyvin tervetullut tyylisuuntaus mihin päin maailmaan tahansa.

Pallomekko
Pallomekot ovat nyt erittäin suosittuja

Pin up

Pin-up on monille myös pukeutumisen taidetta ja itseilmaisua – asukokonaisuus on hyvin mietietty, aina varpaista päähän asti. Pin-up:ssa yhdistyy glamour ja retro, kuitenkin kakstuhatta lukuun sopivalla tavalla. Pin-up tyylissä sukelletaan vanhaan, lady-mäiseen olemukseen, jossa naiskauneus uhkuu. Kenen tahansa on helppo löytää oma pin-up tyylinsä, sillä pin-up vaatteet sopivat poikkeuksellisen monelle eri vartalotyypille. Valitse kellomekko, kiiltävät kengät ja hiuspanta, ja oma matkasi pin-upin maailmaan voi alkaa!

Pin-up on ollut uudestaan trendiksi tuleva muoti-ilmiö, sillä sen suosio alkoi ensimmäistä kertaa jo 1920-luvulla. Naisia alettiin kuvata enemmänkin glamour -tyyppisissä kuvissa, eikä niinkään seksikkäissä kuvissa. Kuuluisia aikojemme pin-up malleja on esimerkiksi Dita Von Theese, ja vaikkei Marilyn Monroeta ehkä luokitellakaan suoraan pin-up naiseksi, oli hänen olemus ja vaatetyyli juurikin pin-up tyyppistä, ylvästä mutta tyttömäistä eleganssia. Suuret yritykset, kuten Coca-Cola ja Kodak ovat käyttäneet pin-up malleja omissa mainoksissa jo kymmeniä vuosia sitten.

Toinen erittäin iso trendi 2010-luvulla on irtoripset, ja irtoripset ovatkin luonnollinen jatkumo pin-up tyylin maailmaan. Koska myös pin upissa naisellisuus on korkealle arvostettu, voi siihen myös kuulua iso ja näyttävät irtoripset. Nähtäväksi jää, mikäli irtoripset tulivat jäädäkseen.

On olemassa iso joukko ihmisiä, jotka alkavat ihannoida luonnollista naiskauneutta yhä enemmän ja enemmän. Tämä on myöskin eräänlainen muoti-ilmiö: kuka onkaan se enää se tavallinen naapurintyttö? Sellaisia onkin haastavampi löytää, jolloin harvinaisuuksista nousee muoti-ilmiö. Se mikä oli ennen tavallista ja normaalia, onkin miltein sukupuuttoon kuolemassa oleva suuntaus.

Naisellisuus muodissa

Naisellisuus kokonaisuudessaan vaikuttaa aika lailla 2010-luvulla. Naisellisuutta ja muotoja halutaan korostaa ja näyttää, kuten esim. tiukkojen farkkujen tai leggingsien muodossa. Kulmien muotoilu, huulikiillon käyttö, ja hiustenpidennykset ovat hyvin in.
Maskuliinisuutta kokonaisuuteen tuodaan treenamalla, ja käyttämällä tennareita. Naiset ovat ikäänkuin vastannut siihen haasteeseen, mitä heille on asetettu: muotia on olla juuri semmoinen nainen, kuin itse haluaa olla. Siihen kuuluu myös unelmatyöpaikka, hienot asusteet ja itselleen sopiva sisustus. Samalla myös ekologisuus on kasvava trendi, josta ollaan puhuttu jo vuosia. Tämä trendi tulee varmasti kasvamaan niin, että ihmiset jakautuvat ryhmiin: sellaisiin, jotka haluavat ostaa pelkästään luomutuotteita niin ruoassa kuin vaatteissa, mutta myös sellaisiin, jotka ostavat luomua saadakseen siitä hieman mielenrauhaa, ja koska he haluavat olla mukana tässä maailman menossa.

Irtoripset
Naisellisuus, kuten näyttävät ripset, ovat nyt muodiss!

Muoti-ilmiöt ovat mielenkiintoinen asia, ja välillä muoti tuntuu olevan viidakko, jossa on vaikea päästä eteenpäin, kun taas toisaalta muoti-ilmiöt ovat hyvinkin ennustettavissa: katsot vain Pariisin muotiviikkoja, tai mitä tahansa suurta muotitapahtumaa, ja kappas – seuraavaksi huomaat kaupoissa olevan juuri sen tyyppistä kuosia, jota muotitalo Chanel käytti cat-walkilla Pariisin muotiviikoilla. Jännästä muut muotitalot seuraavat perässä. Muoti-ilmiöt ovat ikäänkuin päätettyjä jo etukäteen, ja niistä itseasiassa maailman suurimmat muotitalot vastaavat muoti-ilmiöiden synnystä. Jonkun on sekin työ tehtävä.

 

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll To Top